Pidän susta kiinni

 

Pienen lapsen vanhemmat luopuvat usein erinäisistä asioista, joita ennen lapsen tuloa ovat saattaneet säännöllisesti tehdä. Luopuminen kuuluu omana osanaan vanhemmuuteen.

Kun lapset kasvavat luopumista tapahtuu jälleen, mutta hieman eri tavoin. Tuolloin tulee aika luopua siitä sylivauvasta, jota sylissään on kannatellut pikkulapsiaikana. Siitä pienokaisesta onkin kasvanut koululainen , joka reppu heiluen lähtee itsenäisesti koulutielle.

 

Matkan jatkuessa tulee hetki, jolloin lapsesta on kasvanut aikuinen ja hän haluaa muuttaa pois kotoa. Jälleen on luovuttava ja annettava nuoren lähteä matkaan.

 

Kun perheessä on viisi lasta, huomaa luopumisia tapahtuvan jatkuvasti. Sydän pakahtuu ilosta ja samaan aikaan kauhusta, kun tajuaa miten aika kuluu. Syliin pääsee silti edelleen jokainen.

 

Tällä hetkellä luopuminen koskettaa minua henkilökohtaisesti monen lapsen kohdalla.

 

Nuorin valmistautuu esikoulussa hiljalleen alkavaan koulutaipaleeseen. Vanhin valmistautuu lähenevään muuttoon pois kotoa ja toiseksi vanhin suunnittelee tulevaa vaihto-oppilasvuottaan.

 

Luopuminen aiheuttaa monenlaisia tunteita, aina ilosta suruun ja ikävästä toiveikkuuteen.

Silti äidin sydämessä näille lapsille on jokaiselle oma sijansa, josta ei onneksi koskaan tarvitse luopua.

 

Äidin sydän huutaa luopumisten hetkellä, että "pidän susta kiinni" olitpa lähellä tai kaukana. En päästä irti. Olen täällä, kun tarvitset. Ethän irrota otettasi? Äidin sydän, joka sykkii kullekin lapselle omalla tavallaan.

 

Vaikka sylivauvasta joutuu luopumaan, on sylissä vietetty aika antanut jokaiselle lapselle tunteen siitä, että vanhemmat ovat kannattelemassa ja pitävät kiinni.

 

Helpottavaa on ajatella, että luopuminen on luopumista jostain aikakaudesta. Toisaalta se on kiinnipitämistä siitä rakkaudesta, jonka kertaalleen on solminut kuhunkin lapseen sekä tietoisuutta siitä, että ote ei irtoa.

 

Lue myös:

 

Suojelen sinua kaikelta

Kunpa ei sattuisi mitään

 

 

 

Seuraathan jo Facebookissa ja Istagramissa?