Tunneruuhkassa olosta tulee raskas

Yksin oleminen suurperheelliselle on melko harvinaista. Aina on ääntä ja touhua ympärillä, välillä niin ettei seinät meinaa riittää. Hiljaisuutta kaipaavat perheessä niin vanhemmat kuin teini-ikäiset, jotka vetäytyvätkin usein omiin huoneisiinsa. Äidin tai isän rooli on toinen. Omiin oloihin vetäytyminen ei onnistu, koska pienimmät tarvitsevat aikuisen huomion.

Arkena kun käydään yhteiselle päivälliselle, on kaikilla asiaa. Jokaisella on jokin tunne tai tarina, yhteisesti jaettavaksi. Kukin haluaa kertoa ensimmäisenä kuulumisensa ja puheentulva on melkoinen. Pienimmät puhuvat kovaäänisesti päällekkäin, lauseista ei saa selvää ja lopulta aikuisen on jaettava puheenvuorot. Mikäli nuorimmainen ei koe tulevansa kuulluksi, ottaa tämä napakasti kuulijaa leuasta kiinni ja kääntää katseen kohti itseään. Näin hän varmistaa, että häntä todellakin kuunnellaan.

Joskus harvoin minulla on tilaisuus olla kotona aivan yksin, ehkä muutaman tunnin ajan tai joskus jopa yön ylikin. Vuosien mittaan yksin olemista on joutunut harjoittelemaan, koska helppoahan se ei ole. Lasten ja perheen ääniä kaipaa ja hiljaisuus on outoa. Omien ajatusten kanssa vastakkain joutuminen saattaa tuntua hankalalta ja pelottavaltakin. Jos tunteitaan ei ole ehtinyt käsitellä voi huomata olevansa niin sanotussa tunneruuhkassa.

Tunneruuhkan aiheuttaa kaikki ne tunteet, joita on huomaamattaan siirtänyt hieman taka-alalle arjen kiireiden keskellä. Tällaisia tunteita voivat olla muun muassa turhautumisen, riittämättömyyden tai kaipuun tunteet. Väsymys, stressi ja surukin. Tunteita, jotka kaipaavat kuulostelua, hiljentymistä ja hoivaa.

Kaikkien tunteiden purkaminen ei luonnollisestikaan tarvitse vuorokausia ysinoloa tai yksinoloa lainkaan. Sauna, lenkkeily tai hyvä keskustelu jonkun läheisen kanssa voivat riittää. Pääasia on, että muistaa kysellä itseltään, missä mennään.

Mikäli tunteet jäävät käsittelemättä ja hiljentymisen hetkiä itsensä kanssa lykkää pidemmälle ja pidemmälle, kasaantuvat nuo tunteet möykyksi rintakehälle ja olosta voi tulla raskas.

Kun ihmiselle muodostuu tunneruuhka, on sitä hankalampi lähteä purkamaan kuin yksittäisiä tunteita. Tunneruuhkassa tunteiden kirjo voi olla valtava ja ulottua iloisista hyvistä tunteista kovin ahdistaviinkin tunteisiin.

Tunneruuhkassa langan päätä on hankala löytää ja vyyhtiä vaikea alkaa purkamaan. Usein olo on kaoottinen, eikä tunteita erota enää toisistaan. Itku muuttuu nauruksi ja päinvastoin nauru yllättäen itkuksi. Yksin ollessa tunneruuhkaa voi verrata siihen ruokapöytäkeskusteluun, jossa kaikki viisi lasta halusivat samaan aikaan kertoa oman asiansa. Kaoottinen ja sekava tilannehan se on.

Lapsetkin tarvitsevat aikaa ja hiljaisuutta omille tunteilleen. Aikuisten tehtävä on opastaa lasta tunteiden tunnistamisessa ja niiden käsittelyssä. Mikäli aikuinen itse ei siis tunnista tunteitaan tai käsittele niitä, on vaikeaa opettaa sitä lapsillekaan.

Tunteiden käsittely sekä säätely harjaantuvat niitä harjoittelemalla. Joku löytää avun mindfullnessista tai joogasta, toinen keskustelusta läheisen kanssa. Joillekin sopii hiljaisuuden retriitt, hetki yksinoloa tai luonnossa kulkeminen. Tapoja on monia ja kaikki varmasti toimivia.

Nykyään kaupallisesti tarjotaan apua ja välineitä itsetutkiskeluun, hyvän olon tavoitteluun tai kaikkeen hyvinvointiin liittyvään. Uskon kuitenkin, ettei oman hyvän olon löytyminen välttämättä maksa mitään. Kuuntelemalla ensin hiljaisuutta ja luopumalla kiireestä on mahdollista löytää niiden asioiden äärelle, joista todella nautimme. Tällaisilla asioilla on kannatteleva ja hoitava voima arkemme keskellä.

Siellä missä sydän tuntee olevansa kotona, siellä kehokin voi paremmin.