Onni on tässä

Joskus on raskasta olla äiti. Toisaalta onhan jokaisella lupa uupua. Uupua uhmaikäisiin, teini-ikäisiin tai jo aikuiseksi kasvaneisiin lapsiin. Mikä siinä äitiydessä tai vanhemmuudessa sitten uuvuttaa? No omalta osaltani tiedän, että lasten suuri ikäero on asia, joka ajoittain nostaa uupumusta pintaan. Meidän perheessä kolmen vanhimman ja kahden nuorimman välissä on kuusi vuotta. Ensin tuli A-sarja ja kun nuorin pääsi esikouluikään ja arki alkoi hieman helpottaa tuli meille vielä B-sarja perheen jatkoksi.

Välillä mieleen livahtaa ajatus, että mitäpä jos tätä B-sarjaa ei olisikaan? Kuinka helppoa elämä olisi kolmen teini-ikäisen tai liki aikuisen kanssa? Heti perään tulee kovin syyllinen olo. Kuinka saatoin edes ajatella noin. Sitä paitsi, miten niin olisi muka helpompaa elämää. Mistä sen tietää?

Päivääkään en vaihtaisi pois. Perheen lapsethan ovat lahja ja siunaus, jollaista kaikille ei suoda. Silti uupuminen ja kaikenlaiset ajatukset ovat sallittuja ja niitä tulee ja menee. Isossa perheessä, jossa lasten ikäero on suuri uupuvat myös lapset. Isommat uupuvat pienempiensä kyselyyn, avun tarpeeseen ja läsnäoloonkin. Lisäksi yhden jos toisen kerran kotona kaivataan omaa rauhaa ja hiljaisuutta, jota ei aina ole mahdollisuutta järjestää.

Suuri lapsiluku ja lasten ikäero aiheuttavat myös omanlaisia haasteita vanhemmuuteen. Kun itse on uupunut ja lasten kyselyt ja avuntarve ärsyttävät, on tuolloin vaikea sietää teinien uupumusta ja kiukuttelua. Myös nuoret voivat olla uupuneita täysin samoihin asioihin kuin me vanhemmat. Eikö heilläkin ole lupa siihen? Toisaalta lapsiluku ja ikäero ovat myös päinvastaisesti palkitsevia. Isommat lapset voivat hoitaa pienempiä ja vanhin toimia myös harrastekuskina. Vanhemmille jää näin mahdollisuus järjestää hetki aikaa parisuhteelle, menemällä vaikkapa elokuviin, konserttiin tai syömään.

Lisäksi on mahtavaa kuunnella, kun vanhemmat lapset muistelevat nuorempiensa vauva-aikaa, leikki-ikää ja niitä letkautuksia, jotka ovat olleet koko perheelle hassuja hetkiä. Niitä kertoja kun suurperheen "säätö" on aiheuttanut samalla kertaa maailman noloimmat sekä hauskimmat tilanteet. Tai vastaavasti niitä tilanteita kun joku on eksynyt ja koko muu perhe puhaltaa yhteen hiileen eksyneen löytymiseksi.

Haasteellista suurperheen kannalta ovat lomailut. Matkantekoon tarvitaan pikkubussin kokoinen auto. Useimmissa eläintarhoissa, hotelleissa ja huvipuistoissa perhelippu tarkoittaa kahta aikuista ja maksimissaan kolmea lasta. Viidelle lapselle lisävuoteita ei hotelleissa varmasti löydy. On otettava kaksi hotellihuonetta. Poikkeuksen tekee mm. Ranuan eläinpuisto, jossa lapsilukumäärää ei perhelipussa 4-14 vuotiaiden kohdalta ole rajoitettu lainkaan. Ja alle 4-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Näin voisi olla useammassakin paikassa.

Silti vaikka takki on välillä aivan tyhjä, logistiikka mättää ja ruokaa tuli vahingossa tehtyä liian vähän, en osaisi kuvitella elämääni ilman lapsia. Siksipä jokainen päivä, jokainen tunti,  ja jokainen minuutti on suurenmoinen lahja. Lahja, jota ei rahassa voi mitata. Lahja jollaista kaikille ei anneta. Lahja, josta olen ylpein ikinä ja lahja, jolle sen merkitys tulee kertoa ääneen. Perhe on myös lahja, jonka juuret ovat syvällä maassa ja kovimmassakin tuulessa nuo juuret pitävät perhettä pystyssä ja isommat puut suojaavat pienimpiä. Suuret asiat ovatkin pieniä ja pienet suuria. Ihmeitä on jokaisessa hetkessä ja onni on tässä.