Häpeäisit edes

Häpeän tunne on kavala ja vanhempana toivoisi voivansa suojella lapsia kyseiseltä tunteelta. Uskoisin häpeän tunteen olevan kuitenkin yksi niistä tunteista, jolta harva välttyy. Vai välttyykö siltä kukaan? Riittämättömyyden ja huonommuuden tunne sekä toisten arvostelevat kommentit sekä huomautukset viiltävät syvästi ja aiheuttavat valtavia häpeäntunteita.

Kuuntelin hiljattain keskustelua häpeästä. Siinä mietittiin sitä, mikä aiheuttaa häpeää ja millaista häpeää on olemassa. Voiko olla hyvää häpeää?

Mieleeni tarttui lause, jonka mukaan hyvä häpeä estää meitä toimimasta väärin ja tekemästä tyhmästi. Onko se näin? Jäin itse pohtimaan omia häpeän tuntemuksiani ja sitä millaista häpeää en toivoisi kenenkään kokevan. Kirjoitan ajatukselleni yhden esimerkin tavallisesta arkisesta tilanteesta:

Kun  lapsia on pyydetty ruokapöytään moneen kertaan, eikä kukaan saavu paikalle, on olo ruuanlaittajalla turhautunut.  Lasten on välillä vaikea irrottautua tekemisistään ja siksi viestit eivät aina tavoita heitä. Silti aikuisen turhautumisen tunne on oikeutettu ja lapsia on tässä kohtaa hyvä ohjeistaa toimimaan toivotulla tavalla. Onhan se toisten huomioon ottamista, kun saapuu ruokapöytään samaan aikaan muiden kanssa.

Silti ajoittain leikki ja vauhdikas olo vievät lapsilla voiton. Vauhtia ei meinaa pysäyttää mikään ja meno tuntuu riistäytyvän käsistä. Seuraamukset eivät välttämättä olekaan niin toivottuja.

Kiireen ja tohelluksen lomassa pienimmille ruokapöytään tulijoille usein sattuu ja tapahtuu. Pöydän vierellä tai pöydässä käy lopulta vahinko, jonka kaikki varmasti huomaavat, koska lapsia on odotettu ruokapöytään saapuviksi jo tovi. Ja siinä hetkessä maitotölkki lojuu kaatuneena ja maito valuu lattialle tai pieni ruokailija istuu lattialla itkua pidätellen, koska epähuomiossa istui ohi tuolistaan.

Tässä kohtaa aikuisen sensitiiviselle reaktiolle olisi sijansa. Herkästi aikuisen suusta kuitenkin tupsahtaa esimerkiksi:"No niin, pitikö sitä nyt riehua, vaikka moneen kertaan komennettiin pöytää." tai "Olisihan se pitänyt arvata, että tällainen sotku tuosta riehumisesta syntyy. Häpeäisit edes!"

Mitä lapsen pitäisi hävetä? Sitäkö, että hän epäonnistui? Mutta hänhän vasta opettelee ja silloinhan saa epäonnistua, eikö niin.

Jos lapsen ilmeen ehtii huomaamaan juuri vahingon sattuessa, saattaa aikuinen ymmärtää tilanteen herkkyyden ja pystyä reagoimaan toisin. Vahingon hetkellä lapsi tajuaa toimineensa ei-toivotulla tavalla ja kasvoilta paljastuu häpeän tai epäonnistumisen ilme. Sen ilmeen rekisteröineestä aikuisesta tuntuu varmasti yhtä pahalta ja suuttumukselta vältytään.

Joissain tilanteissa lapsen oma reaktio tuntuu olevan hänelle pahin rangaistus. Sen lisäksi ei tarvita yhtään aikuisen toruja tai sormen heristystä. Lapsi on itse riittävän häpeissään ja hämmentynyt tilanteestaan. Tällaisina hetkinä lapset varmastikin oppivat myös oman käyttäytymisensä säätelyä ja siihen he tarvitsevat torujen sijaan ennen kaikkea aikuisen tukea. Aikuinen voi kannustaen todeta, että vahinkoja sattuu kaikille ja niistä on hyvä ottaa opikseen.

Puhuminen tunteista sekä niiden sanoittaminen ovat myös tilanteessa oivallinen keino auttaa lasta selviytymään nolostuksestaan. Asian normalisoiminen ja tunteiden hyväksyminen ovat ensiarvoisen tärkeitä olipa kyseessä mikä tunne tahansa. Täytyyhän tunteita saada tuntea vapaasti, eikö niin?

Olemassaoloaan, ulkonäköään, perhettään, taustaansa tai mitään henkilökohtaista ei kenenkään tulisi  joutua häpeämään. Erilaisten toimintojen kohdalla häpeän tunteesta ja sen kokemisesta voidaan kuitenkin olla montaa mieltä, odotetaanhan meiltä jokaiselta jonkinlaisia käytöstapoja. Ei häpeää silti kenellekään tarvitse opettaa, sillä jotenkin tuohon tunteeseen törmää jokainen ennemmin tai myöhemmin.

Voiko häpeästä olla hyötyä?

Jonkun mielestä hyvä häpeä voisi olla sellaista, jolle meistä jokainen kykenee myös itse nauramaan ja siten oppimaan erehdyksistään. Häpeän tunne opettaa meitä myös ennakoimaan toimintaamme eri tilanteissa. Mielikuvissamme tietynlainen toimintamalli voisi aiheuttaa häpeää, joten muutamme tapaamme toimia ja siten vältymme häpeältä.

Ajatus siitä, että toimintaamme ohjaa häpeän välttely ei kuitenkaan tunnu hyvältä. Oikeastaan se tuntuu suunnattoman pahalta. Vääjäämättä se herättää mielessä kysymyksen: "Kelpaanko minä?" "Kelpaanko juuri tällaisena?"


Jaa kommenteissa kokemuksesi:

Mitä häpeä tarkoitta sinulle?
Voiko olla hyvää häpeää?

Lue myös:

Sun on parempi ilman mua


Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa?