Missä Onni asustaa?

Surun kääntöpuolella on Onni

Kirjoitin aiemmin Surusta ja sen erilaisista ilmenemismuodoista. Surun toisella puolella on Onni, joka puhuttelee minua tänään, kun istun omassa kodissani, kynttilöiden palaessa, läheisteni läsnä ollessa ja onnellisena juuri tästä hetkestä

Onni kurkistaa usein pienen pienistä koloista, jos oikein tarkasti katsoo. Kiireen keskellä nuo tirkistykset saattavat kuitenkin jäädä huomaamatta. Tarkastelen hieman lähemmin ilon ja Onnen pilkahduksia sekä niiden aikaansaamaa hyvää oloa ympärilläni. Onni on matkassamme jollakin tavalla aina. Monessa muodossa ja erilaisina välähdyksinä. Joskus se viipyilee ohimenevän hetken ja toisinaan pidemmän aikaa.

Onni on ajoittain myös hieman ovela. Oveluuden huomaa niissä tilanteissa, kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan, mutta silti asiat järjestyvät tai vaikkapa päämäärä saavutetaan onnellisesti. Muun muassa matkanteossa tällainen on helppo huomata.

Joitain vuosia sitten, kun pienin lapsemme oli vasta vajaan vuoden ikäinen matkustimme omalla autolla Ruotsin kautta Norjaan ja sieltä Rovaniemelle. Tuo viimeinen etappi oli noin 900 kilometriä ja ajattelimme, ettei kyseinen matka ole mitään. Olimmehan jo vähintään saman matkan onnellisesti tulleet. Lähdimme matkaan varhain aamulla, jotta ehtisimme perille illansuussa. Sadan kilometrin jälkeen tuli ensimmäinen pysähdys, koska pienimmän vaippa oli vaihdettava. Homma hoidettiin ja matkaa jatkettiin. Tämä sama kuvio toistui tuon matkan aikana kaikkiaan yhdeksän kertaa. Kyllä siinä hymy alkoi hyytyä kaikilta, kunnes tuo tolkuton pysähtely alkoi meitä kaikkia huvittamaan.

Viimeisten kilometrien aikana vanhemmat lapset jopa toivoivat, että saataisiin kymmeneskin pysähdys ennen lopullista päämäärää. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme vihdoin perille Rovaniemelle, jossa sukulaisia oli meitä vastassa. Lapset purkautuivat autosta ja halusivat ensimmäisenä kertoa tuolta matkalta sen, että olimme pysähtyneet vauvan vuoksi kaikkiaan yhdeksän kertaa.

Tuollakin reissulla meillä oli Onni matkassa. Onneksi pysähdysten syy oli pienin. Hänen vaippansa saattoi vaihtaa vaikka bussipysäkillä, kun taas isompien kohdalla olisi tarvittu huoltoasema tai muu vastaava pysähdyspaikaksi. Onneksi pienin oli kaikki pysähdysten välit melko tyytyväinen eikä itkenyt matkan aikana juurikaan. Ja onneksi muut lapset pitivät yhtä rintamaa ja jaksoivat
sinnikkäästi myös matkustaa lukuisista pysähdyksistä huolimatta sekä hauskuuttaa pikkusisariaan.

Loppujen lopuksi tuo matka on säilynyt onnellisena muistona meillä kaikilla ja nimenomaan pysähdysten vuoksi.


Missä muualla Onni asustaa?
Onni asustaa iltasuukoissa ja perheen yhteisissä hetkissä. Kun aamulla saa köllötellä vuoteessa ja pienet kätöset yllättäen paijaavat kasvoja, ei onnentunteella ole rajoja.

Onnea tuovat päiviin myös muiden kauniit sanat ja teot, joita ei aina edes ehdi rekisteröimään. Onni voi näkyä auringonsäteenä ikkunan raosta tai pieninä varpaina peiton helman alta. Myös ystävältä saatu tekstiviesti tuo onnea päivään tai lasten onnistumisen riemu.

Joka ilta olen kiitollinen siitä, että päivässämme on ollut niin paljon onnea. Kun illalla miettii kulunutta päivää on Onni vieraillut useaan otteeseen milloin missäkin muodossa.

Minulle Onni on myös jonkinlainen varjelus, joka kulkee kaikkien matkassa menivätpä he minne tahansa. Onni on läsnä jokaisen ylitetyn autotien kohdalla ja liukkaita portaita kulkiessa. Se on vastaantulijan hymyssä,  työkaverin kannustuksessa tai ystävän ymmärryksessä.

Onni on myös tapa ajatella ja kokea asioita. Salaisuus piilee siinä, että maailmaa alkaa tarkkailemalla ikään kuin kaikki olisi ihmeellistä sen sijaan, ettei mikään ole ihmeellistä.

Tässäkin kohtaa lapsilta me aikuiset voisimme ottaa mallia. Lapsilla on melko luontainen taipumus ihmetellä kaikkea ja huokaista ääneen kun he näkevät jotain kummaa tai kaunista.
Onni asuu siellä, missä ihmeitä tapahtuu. Niinpä toivotan kaikille mitä ihmeellisintä viikkoa.

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa?