Kuka onkaan tämä hurmaava nuori mies?

 

Perheessämme on viisi lasta ikähaitarilla 7-20 vuotta. Vanhin on muuttanut hiljattain pois kotoa ja nuorin aloittanut edellisenä syksynä koulutaipaleen. Vanhimman tyttären vaihto-oppilasvuodesta Italiassa olenkin jo aiemmin julkaissut kirjoituksia blogissani mm. otsikoilla:

Halaus lähtöaamuna, Täällä sitä nyt ollaan - vaihdossa Italiassa ja Vuoropuhelua vaihto-oppilaan kanssa
 

Perheen nuorimmat ekaluokkalainen poika ja tokaluokkalainen tyttö tarvitsevat vielä runsaasti hoivaa ja huolenpitoa, apua arkiaskareissa ja koulutehtävissä sekä kannustusta, rajoja ja rakkautta.

 

Keskimmäinen poikamme pian 16 -vuotta täyttävä, intohimoinen jääkiekon ja jääpallon harrastaja tarvitsee myös noita samoja asioita. Eikö rajat ja rakkaus tai hoiva ja huolenpito kuulu sopivassa suhteessa jokaiselle lapselle / nuorelle?

 

Tämä keskimmäinen lapsemme on aina ollut tyytyväinen ja toimelias lapsi. Hänellä on loistavat sosiaaliset taidot sekä luja usko tiimihenkeen. Hän on herkkä, ajattelevainen ja sinnikäs. Tämä nuori mies on aina ollut myötämielinen, eikä ole ollut materian perään. Lahjojen hankkiminenkin on tuottanut pulmia, koska hän ei ole juuri koskaan toivonut muuta kuin lätkävarusteita, jotka saisi harrastukseensa joka tapauksessa. Liikkuminen on ollut hänelle kaikki kaikessa jo pikkupojasta. Muuta ei ole tarvittu, kuin vapaus juosta, uida, polkea, luistella, laskea ja hyppiä.  

 

Kirjoitin aiemmassa tekstissä joulun ajan haikeista tunnelmista, koska perheen kaksi vanhinta lasta eivät olleet läsnä. Joulun aikana parhaaksi lahjakseni paljastui tutkimusmatka keskimmäisen poikamme maailmaan ja hänen valloittavaan hymyynsä. Kun jouluna ei urheilu vienyt poikaa paikasta toiseen, ehdin tutkia ja tutustua häneen ikään kuin uudelleen.

 

Moneen kertaan mietin mielessäni: ”Kuka onkaan tämä hurmaava nuori mies?”

 

Uppouduin täysin tuon nuorukaisen elämää ja maailmaa syleilevään hymyyn sekä onnellisuuteen ja herkkyyteen tuon hymyn takana. Sain häneltä lämpimän halauksen useammin kuin kerran osoituksena rakkaudesta, jota hän vanhempiaan kohtaan tuntee. Sain myös nauraa kippurassa tämän miehen alun oivallisille letkautuksille ruokapöydässä, niin että juoma oli mennä väärään kurkkuun.

 

Yhtenä aamuna kävin silittämässä hänen poskeaan ja kuiskaamassa kaksi tärkeää sanaa hänelle. Mielessäni mietin, miten aika ja muutokset elämässä auttavatkaan meitä huomaamaan niitä oikeita ja tärkeitä asioita, juuri oikeaan aikaan.

 

Vanhimpia lapsia ikävöidessäni, huomasin kuitenkin tuntevani valtavaa kiitollisuutta siitä, että elämä on johdattanut minut juuri tähän tilanteeseen. Ikävän ja kaipuun vastapainoksi on elämä opettanut minut vielä intensiivisemmin näkemään, mitä juuri nyt ympärilläni tapahtuu ja miten pienissä hetkissä onni oikeastaan onkaan. Samaisesta aiheesta olen jo aikaa sitten kirjoittanut myös blogissa "Missä onni asustaa?"

 

Myös tällä viikolla, kun perheen nuorimmat ovat mummolassa, on tuo nuorukainen raottanut omaa maailmaansa meille vanhemmille aavistuksen normaali arkea enemmän.

 

Ja tänään ennen nukkumaanmenoa, kiedon käteni tuon nuorukaisen ympärille, rutistan kovasti ja kuiskaan uudelleen nuo kaksi pientä sanaa hänen korvaansa. Kaksi pientä sanaa, mutta niin merkityksellistä:

 

Rakastan sinua 💙 

 

 

 

Tulethan seuraamaan blogiani myös Facebookissa ja Instagramissa?

 

Lue myös seuraavat tekstit:

 

Mikä on merkityksellistä?

Kunpa ei sattuisi mitään