Kun elämä yllättää

Olen tavannut lähiaikoina kaksi ihmistä, joiden tarinat ovat sykähdyttäneet minua syvästi. Kaksi täysin erilaista kohtaloa, mutta jollain kummallisella tavalla heidän kokemuksensa nivoutuivat omassa mielessäni kokonaisuudeksi, joka toi minut tietoisemmaksi ympäröivästä maailmasta, elämästä tässä ja nyt sekä ihmisen haavoittuvuudesta.

Tapasin hiljattain miehen, joka oli käynyt läpi rankat syöpähoidot. Tämän ihmisen nähdessäni välittyi hänestä aito huumori ja elämän myönteisyys jo kilometrien päähän. Hän puhui avoimesti kokemuksistaan sekä siitä, millaiset muistot ja jäljet rankat hoidot olivat häneen jättäneet. Hän kertoi kuinka kontrollitutkimusten väliä pidennetään hiljalleen ja siitä, miten hyvältä se tuntui, koska pidempi kontrolli väli antoi hänelle toivoa..

Itse tiedustelin, eikö harvenevat kontrollit lisänneet pelkoa. Pelkoa siitä, että tauti uusii vaivihkaa. Tähän mies vastasi:
"Ei elämää voi pelätä. Elämän pelkääminen kääntyy ajan mittaa jo pelon pelkäämiseksi, mikä myrkyttää mielen. Kaikkea uutta kohti kuuluu mennä avoimin mielin ja ajatuksella, mitä väliä, meillähän on vain tämä yksi elämä."
Jäin pohtimaan erityisesti pelkoon liittyviä ajatuksia, kunnes tapasin toisen ihmisen, jonka tarina olikin hieman erilainen.

Nuori nainen, joka oli saanut myös vaikean sairauden diagnoosin useita vuosia aiemmin. Tämä nainen oli ehtinyt haaveilla jo omasta perheestä, kunnes joutui kohtaamaan kylmän totuuden, sillä lääkärin mukaan hän ei tulisi koskaan saamaan omia lapsia sairautensa vuoksi. Tätä asiaa nainen oli käsitellyt tahollaan pitkään ja tullut jo sinuiksi tiedon kanssa ja luopunut haaveesta saada omia lapsia.

Ajat muuttuvat ja lääketiede kehittyy. Uusimman tiedon valossa tämä nainen saisi sittenkin tulla raskaaksi ja mahdollisuus omiin biologisiin lapsiin olisi siis olemassa. Tämä uutinen muuttaisi ehkä naisen elämän lopullisesti.

Yllättäen nainen olikin tilanteessa, missä oman perheen perustaminen olisi mahdollista.
Tieto sai hänet pohtimaan asioita uudelleen, aivan uudessa valossa ja aiemmin romutetut haaveet saisivat nousta uudelleen pintaan.

Nämä ajatukset toivat tullessaan suunnattomia toivon ja onnen tunteita. Toisaalta rinnalla kulki valtavan syvä pelko ja epävarmuus. Pelko siitä, jos epäonnistuu. Pelko siitä, miten oma sairaus käyttäytyy ja pelko siitä, millainen tie edessä olisikaan kuljettavana.

Nainen puhui minulle siitä, miten ristiriitaisia tunteita tilanne aiheutti ja kuinka vaikealta tuntui iloita tai toivoa hyvää. Silti hän totesi itsevarmasti:
" Ei minulla ole mitään menetettävää ja se lisää vain uskoani tähän mahdollisuuteen."
Kyyneleet silmissä kuuntelin naisen kertomusta ja jollain tasolla pystyin samaistumaan siihen kipuun ja kaipaukseen, jota nainen tunsi. Elämää hän ei kuitenkaan pelännyt, mutta uuden elämän mahdollistamista kylläkin. Olisiko hänestä siihen ja mitä sitten tapahtuisi? Mitä tulevaisuus toisi tullessaan? Lukuisat kysymykset risteilivät naisen mielessä.

Mietin jälleen itsekseni, kuinka pienissä asioissa - loppujen lopuksi - elämän suurimmat ja syvimmät salaisuudet piilevätkään. Miten kummassa ihmisten tarinat ja kohtalot voivat lisätä ymmärrystämme elämästä ja ihmisyydestä tai miten monella tapaa elämä voikaan meidät yllättää.

Palaankin taas siihen, mistä olen aiemminkin kirjoittanut. Katselemalla, kuuntelemalla ja ihmettelemällä maailmaa avoimin mieli sekä näkemällä kaikki ihmeet ympärillämme opimme niin itsestämme, kuin myös ympäröivästä maailmastamme enemmän. Aidosti välittämällä voimme myös olla tukena tai rinnalla kulkijoina niille, jotka sitä kaipaavat sekä lohtuna niille, jotka ovat lohtua vailla.

On siis tärkeä pitää silmät ja korvat auki ihmisiä kohdatessa.  Niin löytyy aito yhteys toiseen ihmiseen, ja vilpitön lähimmäisen rakkaus on mahdollista elää todeksi.


Miten elämä on sinut yllättänyt?


Lue myös:
Jos huomenna kaikki on toisin
Kun menettämisen pelko yllättää



Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa?

Kommentit

Suositut tekstit