Kakkaa kengissä

Kuva. Falukullan eläintilalta joulukuussa 2017

Lauantain aamunavaus navetan tuoksuissa. Mikä sen ihastuttavampaa 9-vuotiaan pienen tytön mielestä. Vihdoinkin lapsukaiseni pääsi osallistumaan Fallkullan kotieläintilan työnjakoon, jota hän oli odottanut jo useamman kuukauden. Aina aiemmin oli tilalle tullut jokin este ja tämä asia oli siirtynyt edemmäs.

Tänään hän kuitenkin pääsi mukaan siivoamaan eläinten karsinoita ja tutustumaan maatilan elämään, yhdessä monen muun lapsen ja nuoren kanssa.

Vastaanotto maatilalla oli mitä mainioin, eihän meillä kaikki ollut mennyt ennakkoon ihan oikein. Lauantain työnjakoon kun olisi pitänyt ilmoittautua ajoissa ja tämä oli meiltä jäänyt tekemättä. Onneksi yksi peruutuspaikka oli tullut ja niinpä paikka tyttärelleni tälle aamulle järjestyi. Saappaitakaan emme lähtötohinassa löytäneet, joten tyttöni meni paikalle talvikengissä, joissa onneksi on jalkaterän alue kuminen. Eväitäkään hänellä ei ollut, sillä koko työnjaon kestoa ei tyttöni pystyisi eläintilalla olemaan.

Työnjakoon lauantaisin on varattu noin neljä ja puoli tuntia aikaa. Tämä tuotti meille hieman hankaluutta, sillä jo aiemmin aloitettu tanssiharrastus osui samaan ajankohtaan. Tyttäreni halusi kuitenkin osallistua työnjakoon ja tänään se tarkoitti hänen kohdallaan nimenomaan tutustumista eläinten karsinoiden siivoukseen, sen jälkeen hänen täytyi kiirehtiä tanssitunnille. Eläintenhoitoon hän pääsisi tutustumaan toisella kerralla. Ja se on mahdollisesti hieman toisenlainen tarina.

Sinne lapseni aamulla jäi monen muun innokkaan nuoren kanssa. Tuttuja ei ollut, kun lähdin ja kyllä häntä hieman taisi jännittää. Hinku päästä tallihommiin meni kuitenkin jännityksen edelle ja se on aina mukava huomata lapsesta. Uteliaisuushan on voimavara, josta olen aiemminkin kirjoittanut.

Muutaman tunnin kuluttua menin hakemaan tyttöä kotieläintilalta. Navetan yläkerrassa kävi kuhina. Lapsia ja nuoria istui ruokailemassa koko tuvan täydeltä. Tunnelma oli lämmin ja valoisa. Kaikilla tuntui olevan mukavaa.

Tyttärestäni lähtö tuntui vaikealta, sillä hänellä oli ollut hurjan hauskaa. Myös luokkakaveri oli tullut työnjakoon ja se oli helpottanut jännitystä. Yhdessä tekeminen ja touhuaminen navetassa oli sujunut hyvin. Karsinasta oli lannat siivottu ja muitakin asioita oli opittu.

Lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaa ja lupasin, että seuraavalla kerralla tyttäreni voisi jäädä pidemmäksi aikaa ja jatkossa käydä vaikka joka viikko maatilalla.

Niin lähdimme kohti seuraavia seikkailuja. Siinä matkalla mietin mielessäni, miten ihana tuo Ronja ryövärintytärtä muistuttava lapsukainen olikaan.

Siinä hän marssi edelläni lumihangessa kohti autoa, kaunis puna poskillaan, navetan tuoksu vaatteissaan ja kakkaa kengissään. Eikä mikään olisi juuri sillä hetkellä voinut olla sen parempaa.


Lue myös:

Prinsessa vai Ronja ryövärintytär
Pieni paljasjalkani
Ihanat öiset vaellukset


SEURAA BLOGIA MYÖS FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA