Vanheneminen on ihanaa

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän luonnollisuus on minua alkanut viehättämään. Nuorempana halusin värjätä hiukseni punaiseksi, tummaksi ja milloin minkäkin väriseksi ja sen vuoksi olin jatkuvassa hiusten värjäyskierteessä. Juurikasvu näytti aina rumalle ja oma hiusten väri ankealle kirkkaan värin rinnalla.

Käytin myös meikkiä enemmän ja kaikkia mahdollisia uusia tuotteita oli mukava kokeilla. Useimmat erikoisemmat kosmetiikkatuotteet jäivät minulta kuitenkin käyttämättä, koska perusmeikeillä selvisin aivan hyvin. Silti kemikaaleja olen vuosien mittaan työntänyt niin ihooni, kuin myös päähäni varmasti melkoisen määrän.

Edelleen tunnustan olevani heikkona huulikiiltoihin. En voi vastustaa kiusausta, kun törmään huulikiiltotarjouksiin. Mukaani tarttuu herkästi uusi kaunis kiilto, aina kun mahdollista. Olen kyllä päättänyt vierottaa itseni tästäkin paheesta, sillä olemassa olevat kiillot tulisi ensin käyttää loppuun, ennen kuin hankin uusia.

Vanhemmiten olen myös alkanut suosimaan luonnonkosmetiikkaa enenevässä määrin. Tämän on havainnut perheemme nuorin tyttö, joka on hyvin tietoinen luonnonkosmetiikan olemassa olosta ja sen vannoutunut kannattaja jo nyt, nuoresta iästään huolimatta. Hän toivoo, että yhä enemmän minäkin luonnonkosmetiikkaa käyttäisin.

Meikkaamisen suhteen tyttäreni on ilmoittanut minulle, etten minä meikkiä tarvitsisi ollenkaan. Otin tuon parhaana mahdollisena kohteliaisuutena ja kiittelin häntä. Silti olin asiasta hieman eri mieltä, joten sain häneltä seuraavan toiveen: "Jos et ihan kokonaan voi lopettaa meikkien käyttöä, niin voitko edes vähentää sitä?" Kerroin hänelle, etten juurikaan käytä meikkiä, johon hän jatkoi: "No voisitko silti vielä vähentää, edes ihan pikkuisen." Minä lupasin yrittää.

Katukuvassa näkyy tänä päivänä melkoisen värikästä porukkaa. Hiusten värjäys on mennyt yhä moninaisemmaksi ja värejä näkyy laidasta laitaan, keltaisesta pinkkiin tai vihreään. Silti kaiken riemunkirjavuuden keskellä näkyy myös luonnollisuus sekä naturellit värit, joista itse pidän.

Olen kovin onnellinen, että kahdesta tyttärestäni kumpaakaan ei hiusten värjäys kiinnosta ja sen vuoksi olen itsekin siitä luopunut. Omat muutamat kimaltelevat harmaat saavat näkyä ja lisääntyä päässäni. Olen niistä jopa ylpeä. Silmäkulmissa olevat ryppyni kannan myös ylpeydellä, sillä jokaisella kurtulla ihollani on varmasti tarinansa kerrottavanaan.

Jos elämä antaa, niin kyllä se myös ottaa. Silloin se saa mielestäni myös näkyä. Rypyt, kurvit ja harmaat suortuvat ovat luonnollinen osa vanhenemista ja jokaisen kuuluisi olla niistä ylpeä. Eivät ne ole merkkejä huolittelemattomuudesta tai huonoista elämäntavoista. Ne ovat merkkejä eletystä elämästä.

Media luo ulkonäköpaineita niin nuorille kuin vanhemmillekin. Nuoruuden ihannointi on mielestäni mennyt jo hieman överiksi monessakin mielessä. Arvokas vanheneminen on siis ilmeisesti vanhanaikaista vai kuinka?

Itse toivon, että mieleni pysyisi nuorena mahdollisimman kauan. Siihen pystyn parhaiten itse myös vaikuttamaan. Toivon, että osaisin nähdä asiat nuorten näkökulmasta ja voisin olla heidän elämässään mahdollisimman pitkään osallisena. Haluaisin pysyä muutosten tuulissa mukana ja jaksaa vielä vanhanakin kiinnostua nuorten asioista. Toivon, ettei mielestäni tule vanha ja kurttuinen, vaikka ihoni rypistyykin.

Eräänä iltana saunassa ollessani mietin, miten ihanaa on olla juuri tämän ikäinen.

Ihan rehellisesti keski-ikäinen.

Silti mieleni on useimmiten kuin pikkutytöllä. Täynnä kysymyksiä, ideoita ja hämmästelyn aiheita.

Tässä iässä ihanaa onkin juuri se, että uskaltaa ajatella, riemuita, kikattaa, laulaa ja nauraa ääneen, siitäkin huolimatta, että joku sitä ihmettelee. Mitäpä se haittaa. Ei yhtään mitään.

Ja kaikista rypyistä ja kurveista huolimatta olen parhaimmillani juuri tällaisena kuin olen.
Ja se on mahtava tunne:)


Lue myös:
Olethan sinä vastuullisena esimerkkinä nuorille myös some-maailmassa?
Missä Onni asustaa?
Hoivaava huumori

-Nina