Yhteisöllisyys versoo ihmeitä


Viime viikolla vietimme juhannusta yhdessä ystäviemme kanssa kauniissa Saimaan saaressa. Juhlimassa oli yhteensä 23 henkilöä, joista 10 oli aikuisia ja loput lapsia. Näiden mukana olleiden aikuisten kanssa olen viettänyt jo lähes kolmekymmentä juhannusta.

Ystäväpiirimme yhteisiin vuosiin mahtuu lukuisia raskauksia ja vauva- sekä ruuhkavuosia. Useita uhmaikiä ja murrosiän melskettä. Noiden vuosien aikana tuon ryhmän koko on kasvanut ja samalla meidän aikuisten sekä lasten väliset suhteet ovat lujittuneet. Olemme omalla tavallamme kuin yhtä suurta perhettä.

Mutta miten tähän on tultu? 

80-luvun lopulla oli eräs pieni joukko lukiolaisia poikia. Nämä pojat olivat kulkeneet samaan suuntaan jo alaluokilta lähtien ollen parhaita kavereita jo tuolloin. Lukion toisen luokan alkaessa näiden nuorten tiet kuitenkin erkaantuivat, kun vaihto-oppilasvuosi vei yhden pojista Kanadaan ja kaksi Amerikkaan kauas toinen toisistaan.

Tuon vuoden jälkeen ystävyys jatkui siitä, mihin se oli jäänyt ja nuorten miesten oli aika valloittaa pikkukaupungin tyttöjen sydämet. Näin myös tapahtui ja heti 90-luvun alussa oli kolmen nuoren naisen sydän sulanut ja polvet tutissut moneen kertaan näiden poikien vauhdissa. Pikkuhiljaa ystäväpiiri muodostui mukavaksi ryhmäksi ja tuolla porukalla vietettiin monet kesäiset veneretket Saimaalla, rapujuhlat, juhannukset, vaput ja uudet vuodet.

Tuolloin alkaneet perinteet jatkuvat yhä, mutta matkan varrella ystäväpiiri on laajentunut ja alkuperäisen ydinporukan yhteyteen liittyi opiskeluvuosina muutama muu samanhenkinen pariskunta ja lapsia on syntynyt joukkoon jatkeeksi lähes vuosittain 1997 ja 2010 välisenä aikana.

Alusta asti näissä parisuhteissa on näkynyt toisen ihmisen kunnioitus ja arvostus. Mitään eikä ketään ole pidetty itsestäänselvyytenä, vaan yhteisen hyvän eteen on ryhmän jokainen jäsen halunnut vaikuttaa omalla panoksellaan. Jokaisen itsenäisyyttä on arvostettu ja toisaalta parisuhteita on yhdessä tuettu.
Rakkaudenosoitusten lisäksi suhteissa on ollut myös sopivassa määrin erimielisyyksiä ja riitoja, jotka osaltaan ovat olleet värittämässä myös yhteisiä illanviettoja ja juhlia. Jokaisesta vastoinkäymisestä on kuitenkin selvitty, milloin yhdessä, milloin erikseen. Tuossa porukassa jokaisella on oma paikkansa ja omat vahvuutensa. Se on kuin suuri perhe, jossa jokaisen vahvuudet hyödynnetään parhaalla mahdollisella tavalla ja näin tiimityö on jouhevaa ja yhdessäolo välitöntä ja mukavaa.
Tuo ryhmä on kasvanut kokoa kaikkiaan kuudentoista lapsen verran.

Juhannuksen aikana seurasin noiden lasten ja nuorten yhdessäoloa sivusta käsin. Tunsin jälleen suunnatonta kiitollisuutta sekä ylpeyttä tuosta poppoosta. Mukana porukassa olivat tietenkin omat lapsemme, mutta suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä tunsin ihan jokaisesta lapsesta sekä erityisesti meistä vanhemmista.

Miten ainutlaatuista onkaan kuulua tuohon joukkoon, jossa yhteistä matkaa pariskuntina sekä vanhempina olemme taittaneet jo yli 25 vuotta. Olemme todennäköisesti tilastollinen poikkeus, sillä yksikään tuon ryhmän avioliitto ei ole päätynyt eroon vaan pikemminkin liitot ovat matkan varrella vain lujittuneet.

Vanhemmaksi tuleminen on kaikille ollut siunaus ja jokainen pariskunta on luottanut omaan kykyynsä toimia vanhempana. Vertaistukena toisillemme olemme kuitenkin olleet myös lasten kasvatuksessa. Luottamus ystäviin ja heidän tukeensa on ollut vankkumaton, vaikka emme viikoittain yhteyttä pitäisikään.

Sen lisäksi, että tämä yhteinen porukkamme koostuu onnellisista parisuhteista, koostuu se myös onnellisista ystävyyssuhteista. 

Tuossa ystäväpiirissä olen saanut olla voittaja ja häviäjä, hauras ja heikko. Olen saanut olla pärjäävä ja tarvitseva sekä toiselle tukena, että toisten tuettavana. Olen tullut kuulluksi ja nähdyksi juuri tällaisena ja kokenut olevani kokonainen juuri näiden ihmisten kanssa. Uskon, että myös toiset tuohon ryhmään kuuluvat voivat osaltaan yhtyä näihin ajatuksiin.

Yhteisöllisyys versoo ihmeitä.


LUE MYÖS:

Ystävyyden tie
#rakkauttavain






 

 

 

 

Kommentit

Suositut tekstit