Uuden vuoden lupaukseni ja DIY -toimiva deodorantti


Tein uuden vuoden lupauksen kuten varmasti moni muukin. Oikeastaan lupasin kaksi asiaa, joista toisen paljastamista olen hieman epäröinyt, sillä lupauksen toteuttaminen saattaa olla vaikeaa.

Lupaukseni eivät kuitenkaan liity itseeni vaan toimintatapoihini. Halusin luvata jotain, jolla olisi merkitystä myös lasteni tulevaisuudelle. Jotain sellaista, jota voisin matkan varrella opettaa myös lapsilleni ja jotain, mistä he hyötyisivät itse.

Rohkaisin nyt siis mieleni ja paljastan nuo kaksi lupaustani.

Tässä ne tulevat:

    1. Lupasin opetella tekemään ekologisempia valintoja arjessani (vähentämään muovin kulutusta, roskaamaan vähemmän sekä pyrkimään kohti kestävämpiä valintoja)
    2. Lupasin olla ostamatta yhtään uutta vaatetta koko vuoden aikana.
Ensimmäisen lupauksen osalta olen päässyt mukavasti vauhtiin ja kotona innostukseni aiheeseen on huomattu. Muutoksia ennakoin jo joululahjoja hankkiessani, sillä ostin koko perheelle palashampoot ja niin heti alkuvuodesta kylpyhuoneemme tyhjeni muovisista pulloista. Tämä tuntui ihanalle ja innosti jatkamaan. Pikkuhiljaa myös tiskiaine on vaihtumassa palamuotoon ja tee-se-itse hengessä olen kokeillut monia erilaisia asioita, joiden avulla on madollista vähentää muovin kulutusta. Myös toisen lupauksen oli toistaiseksi pystynyt pitämään, eikä se ole ollut edes vaikeaa.

Jokin aika sitten sain idean kokeilla itsetehtyä deodoranttia. Ensimmäisen kokeilun tein kookosöljyyn ja se onnistui hyvin. Kookoksen tuoksu oli deodorantissa kuitenkin melko hallitseva, joka sai minut pohtimaan vaihtoehtoista deodoranttireseptiä.

Netin syövereistä löysin joitain ohjeita, joissa oli kookosöljyn lisäksi käytetty sheavoita.
Siispä kokeilin muutamilla eri vaihtoehdoilla valmistaa deodoranttia ja lopulta sain kuin sainkin aikaiseksi toimivan version, ilman kookosöljyä.

Käytössäni onkin nyt itse tehty deodorantti, joka on ollut ihoystävällinen, hyvän tuoksuinen ja kaiken huippuna hyvin pitävä. Lisäksi deodorantin tekeminen on melko vaivatonta ja tuoksun voi itse valita ja säädellä eteerisillä öljyillä.

Omatekoisen deodorantin kohdalla ilahduttaa myös valtavasi myös se että, voisin sanoa lopulliset hyvästit muovisiin pulloihin pakatuille deodoranteille. Sitä paitsi itsetehty on varmasti myös halvempi vaihtoehto.

Tässäpä deodorantti ohje myös sinulle:

 20g sheavoita
1rkl arganöljyä
4 rkl maissitärkkelystä
2rkl ruokasoodaa
5-15 tippaa eteeristä öljyä

Sulata sheavoi. Sekoita kaikki muut ainekset sekaan. Lisää lopuksi eteeristä öljyä tuoksuksi oman mielen mukaan 5-15 tippaa. Laita seos lasiseen, kannelliseen astiaan ja anna jäähtyä huoneen lämmössä tai nopeammin jääkaapissa. Nyt deodorantti on valmista.

Käyttö: Levitä deodoranttia herneen kokoinen nokare puhtaalle iholle ja tuoksut hyvälle koko päivän.


*Jos sinulla jokin DIY ohje, jonka haluaisit muidenkin tietävän jaathan sen kommenteissa.


LUE MYÖS:
Tavallisen arjen ylistys
#onniontässä


RS-blogi löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Käyhän kurkkaamassa ja tykkäämästä blogista myös siellä.

Kommentit

  1. Hei, hienoa kiitos ohjeesta, tuli tarpeeseen. Itsellä on ollut vähän samansuuntaisia hiljaisia lupauksia itselle. Minä tein kaikenlaisia DIY-juttuja lahjaksi, ja kaikki saajat olivat innoissaan niistä. Tuli hyvä mieli että ehkä muutkin ovat näitä asioita miettineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, palautteestasi. Olisin mieluusti kuullut minkälaisia DIY-lahjoja olet tehnyt?

      Nämä ovat pieniä asioita, jotka usein innostavat onnistuessaan kokeimemaan uusia pieniä juttuja. Ja onhan se tärkeää uskoa, että pienten muutosten kautta voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä isomminkin. Eikö vain?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit