Kesäkuulumisia


Tänä kesänä olen tehnyt sellaisia asioita, joista olen haaveillut jo useampana vuonna aiemminkin.  Haaveenani on ollut vaellus luonnossa, teltassa nukkuminen, retkiruuan laittaminen ja syöminen, mutta aikaisemmin tähän ei ole tuntunut löytyvän sopivaa ajankohtaa. Tänä keväänä kysyin mieheltäni, voisimmeko tehdä pienen vaelluksen kesälomalla ihan kahdestaan ja sainkin myönteisen vastauksen. Lastenhoito järjestyisi vaelluksen ajaksi mummolassa ja isommat lapset pärjäisivätkin omillaan.

Yhdessä päätimme tehdä Repoveden 27 kilometrin mittaisen Kaakkurinkierroksen, jonne lähdimme juhannuksen jälkeisellä viikolla. Pakkasimme mukaan tarvittavat retkeilyvarusteet ja muonat ja suunnistimme, perheen pikkuautolla = Fiat 500, kohti Repoveden kansallispuistoa.

Pikkuautoon ahtautuessamme nousi mieleen muistoja nuoruudesta ja tuolloin tehdyistä yhteisistä retkistä. Repoveden vaellukseen olimme varanneet kolme päivää aikaa.


Cinque cento
Lähdimme matkaan maanantaina Tervajärveltä alkuillasta auringon paistaessa vielä kauniisti. Päätimme kulkea sen verran aikaa, että löytäisimme hyvän yöpymispaikan. Niin teimmekin ja ensimmäisen yön nukuimme Kirnukankaalla, missä oli kaunis suolampi. Nukkumatelttana meillä oli mukana kahden hengen vaellusteltta, jonka korkein kohta oli peräti 90 cm. Kyseisessä teltassa ei hukkatilaa kahdelle aikuiselle ja yhdelle koiralle juurikaan ollut. Varusteetkin jätimme sadesuojineen teltan ulkopuolelle.
Ensimmäisen yön nukuin melko hyvin. Kovalla nukkumisen huomasin kyllä aamusta selässäni, sillä onhan selkävaiva minulle entuudestaan tuttua. Pienen aamuverryttelyn jälkeen vointi tuntui kuitenkin hyvältä ja olin tarmokkaana lähdössä kohti varsinaista vaelluspäivää.

Metsän äänet ja toisaalta sen hiljaisuus sekä raikas ilma tuntuvat niin hyvälle, että tunsin hymyileväni koko sielullani. Kaikki se yksinkertaisuus tuntui ihanalle ja sainhan tallustaa kokonaiset kaksi päivää elämäni rakkauden kanssa. Sitähän olin toivonut ja nyt olin toteuttamassa tuota toivetta. Matkan aikana muistelimme seurusteluaikoja ja nauroimme hauskoille muistoille yhdessä. Välillä kuljimme ihan hiljaa ja kuuntelimme luonnon puhetta.

Toiselta päivältä mieleen painui eritoten Olhavanvuori, jossa ruokailimme. Muutama kiipeilijäkin oli paikalla harjoittelemassa ja saimme katsella heidän puuhasteluaan. Pysähdyimme myös Kuutinkanavalle uimaan ja nauttimaan auringosta matkan aikana.

Kaakkurinkierroksella on melko paljon nousuja, jotka hidastivat kulkua. Olimme katsoneet säätiedotusta, jossa keskiviikon ja torstain väliselle yölle luvattiin rankkaa sadetta. Päätimmekin kulkea reitin kahdella yöpymisellä. Toisena päivänä taapersimmekin koko reitistä suurimman osan ja jäimme lopulta yöpymään Katajajärvelle. Päivän vaelluksesta väsyneinä menimme ajoissa nukkumaan.

Seuraava yö olikin minulle hankalampi, koska kovalla nukkuminen ei tuntunutkaan kovin hyvälle. Selkäsärky alkoi pian nukahtamisen jälkeen ja hyvää asentoa ei meinannut löytyä. Pienessä teltassa ei mahtunut istumaan, joten olin aika ajoin kontallani ja lapsen asennossa, kuten pilateksessa  sanotaan. Silti koko rankaani ja kylkiäni särki ja olo oli tukala. Aamulla klo 6.00 päätin lopulta luovuttaa ja kömmin ulos teltasta veryttelemään. Pystyyn päästyäni alkoi selkäkipu heti helpottamaan. Toki otin myös särkylääkettä, jotta tilanne ei ainakaan pahenisi.

Kuppi kahvia aamutuimaan.
Tuona aamuna olimmekin sitten aikaisin liikenteessä, mutta mikäpä sen ihanampaa. Repoveden maastot hurmasivat kauneudellaan yhä uudestaan ja uudestaan, sitä paitsi luonnossa kulkeminen tuntui hyvälle.

Kolmannelle päivälle oli jäänyt vielä noin seitsemän kilometrin matka kuljettavaksi. Vaikka tuona aamuna jalat tuntuivatkin hieman raskaammilta, emme antaneet sen häiritä. Hieman myös vettä ripsi jo heti aamusta ja ilma oli vähän viileämpi. Toisaalta olimmehan liikkeellä myös melko aikaisin. Päivän aikana kiersimme Repoveden suosituimman reitin Ketunlenkin. Tuon reitin varrella kiipesimme myös Katajavuorelle 225 rappusen matkan. Katajavuorelta oli todella kauniit ja hekeä salpaavat maisemat.

Matkassamme mukana ollut Nada-koira alkoi kolmantena päivänä olla jo vaeltamisesta uuvuksissa. Se kulki kiltisti jaloissamme, eikä poukkoillut suin päin enää, kuten alkumatkan innostuksissaan. Rannan läheisyydessä se kuitenkin valpastui ja halusi pulahtaa uimassa aina kun se oli mahdollista.


Repoveden kauneus ja Kaakkurinkierros painuivat mieleeni mahtavana luontokohteena, missä sain viettää kesälomastani kolme aurinkoista päivää itseäni ja kumppaniani kuunnellen. Vaikka vaeltaminen tuntuikin hieman jäsenissä oli mieli vaelluksen jälkeen levollinen ja olo kokonaisuudessaan hyvä.
Tulevaisuutta ajatellen katselimme reittejä myös sillä silmällä, että minne voisimme perheen nuorimpien kanssa tulla.

Kaakkurinkierrosta kiitollisena muistellen ja uusia seikkailuja odotellen toivotan sinulle ihanaa heinäkuuta.


- Nina 💙


Lue myös:

- Miten kuulla omaa sisäistä ääntä paremmin?
- Elämänmatkalla
 

Kommentit

Suositut tekstit