Pysyykö mieli muutoksissa mukana, entä sydän?

Viimeisen puolen vuoden aikana perhettämme on mullistaneet monet muutokset. Perheen sisällä on tapahtunut valtavan suuria asioita, jotka onneksi ovat olleet positiivisia ja tavalliseen elämään kuuluvia.

Alku keväästä esikoisemme muutti omaan kotiin. Muuttoa hän oli suunnitellut jo pidemmän aikaa ja lopulta sopiva vuokra-asunto löytyi. Olimme ehtineet valmistautua tähän muuttoon, eikä se heti tuntunut niin suurelta jutulta. Olimmehan sitä paitsi samassa kaupungissa ja tapasimme edelleen useina päivinä viikossa.

Heinäkuun alussa esikoinen aloitti asepalveluksensa ja yhteiset tapaamiset vähenivät entisestään. Ensimmäistä kertaa vietimme koko kesäloman yhtä perheenjäsentä pienemmällä porukalla. Kesäloman aikana ikävä hiipii mieleen jokisella ja tuolloin muutoksen huomasi selvemmin.

Elokuussa nuorimmat lapset lähtivät kouluun. Ketään ei enää saateltukaan päiväkotiin, vaan turvallista koulumatkaa harjoiteltiin myös pienimmän kanssa. Omanlainen jännitys on edelleen läsnä tämän pikkumiehen osalta, sillä koulumaailmassa täytyy pienimpienkin selviytyä itsenäisesti monista asioista aiempaa enemmän. Keskimmäinen lapsista kipuilee tällä hetkellä yläkoulun viimeisellä luokalla ja henkilökohtaisesti murrosiän muutoksissa. Hänkin kaipaa rinnalla kulkijaa enemmän.

Koulujen alettua valmistelimme jo täyttä häkää vanhimman tyttäremme alkavaa vaihto-oppilasvuotta. Täytyi tehdä monenlaisia hankintoja ja miettiä mitä matkalle mukaan tarvitaan. Valmistelemisen lomassa matkajännitys lisääntyi hiljalleen ja elokuun lopulla saattelimme haikein mielin tyttäremme matkaan kohti vaihto-oppilasvuotta.

Vielä samassa rytäkässä hoidettiin esikoisen muutto asunnosta toiseen, koska uusi koti oli löytynyt hieman parempien kulkuyhteyksien varrelta.

Viimeaikoina olen useaan kertaan huomannut miettiväni: "Kunhan tämä arki tasaantuu, niin sitten minä ehdin tehdä sitä ja tätä" Riittävän usein tähän ajatukseen törmänneenä tajusin, että mieleni ei taida olla aivan mukana kaikissa muutoksissa. En olekaan ehtinyt työstää kaikkia muuttuneita asioita muutosten aikana, vaan mieli on edelleen prosessissa. Se vaeltaa poissaolevien luona, kipuilee mennyttä ja ikävöi tulevaa.

Sen sijaan sydän on matkalla mukana niin armeijassa kuin Italiassakin. Mieli ei kuitenkaan tunnu kaikkiin paikkoihin ja asioihin ennättävän mukana. Kenties siksi se halajaa seesteistä "sitten kun" -aikaa. Sitten kun olen tottunut vallitsevaan tilanteeseen ja muutoksiin. Sitten kun minulla on hieman enemmän aikaa. Sitten kun asiat rullaavat taas tavalliseen tapaan.

Tietoisesti pyrin mielessäni maalaamaan itselleni kuvaa tästä hetkestä, koska tiedän "sitten kun" -ajattelun olevan turhaa. Siksi pyrinkin muuttamaan ajatustani suuntaan "nyt kun" -ajatukseksi.

On helpompi olla mielen ja sydämen kanssa sujut, kun pystyy miettimään asioita "nyt kun" -mallin avulla. Nyt kun meitä on kotona muutama vähemmän, on meillä hieman hiljaisempaa ja aikaa kolmelle kotona olevalle hieman aiempaa enemmän. Nyt kun ruokaa ei tarvitse laittaa seitsemälle, riittää vähempikin. Nyt kun asiat ovat muuttuneet, voin antaa itselleni aikaa sopeutua muutokseen pakottamatta tai kiirehtimättä mitään.

Kun perheessä tapahtuu muutoksia on parisuhdekin muutostilassa. Uuden edessä tutustumme puolisoni kanssa jälleen toisiimme, nyt myös aikuisten lasten vanhempina. On opittava huomaamaan niin omat, kuin puolison tavat reagoida uusiin asioihin. On opittava tukemaan toinen toista myös uusissa tilanteissa. On opittava sietämään erilaista epävarmuutta ja opittava hyväksymään mahdollisesti uusia tunteita muutoksen keskellä. On opittava uudella tavalla olemaan tukena niin puolisolle kuin muulle perheelle.

Muutos on aina kriisi, mutta se on myös mahdollisuus.

Meillä puhaltaa muutoksen tuulet, mutta antaa niiden puhaltaa. Vihureiden välissä on hetki tyyntä ja silloin tuulten tuomat viestit on mahdollista kuulla. Pyrkimys elää nyt kun  -ajatuksella tuntuu voimakkaana. Silti katseet ovat kohti tulevaa ja uusia mahdollisuuksia.


Tule seuraamaan blogia myös Facebookissa ja Instagramissa?