Elämänmatkalla

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkanteko, sanotaan vanhassa sananlaskussa. Sanonnan viesti on mielestäni paikkansapitävä. Meille jokaiselle on annettu lahjaksi matka jo syntymähetkellä. Tuo matka on kaikilla erilainen ja pitää sisällään mitä moninaisimpia kohtaamisia ja kokemuksia. Se on elämänmatka, jota kukaan ei pysty suunnittelemaan, se vain tapahtuu.

Monet asiat vaikuttavat matkaamme, sen laatuun ja pituuteen. Lasten tärkeimmät matkakumppanit ovat ne, jotka heistä huolehtivat. Usein nämä ovat vanhemmat sekä muut läheiset. Heidän panoksensa vaikuttaa siihen, millaiseksi lasten matka muodostuu. Ilman huolehtivan aikuisen tukea ei vastasyntyneen matka etene.

Aikuisen on turvattava pienimpien matkaa pitkän aikaa, hoivaamalla, ruokkimalla ja kantamalla heitä eteenpäin. Matkan alkumetreillä rakentuu pohja turvalliselle kiintymyssuhteelle sekä hyvän itsetunnon kehitykselle.

Aikuiset kanssamatkustajat vaikuttavat myös siihen, ehtiikö lapsi matkan aikana katsoa ympäröivää elämää tai luonnossa tapahtuvia ihmeitä. Ehtiikö lapsi tutustua matkakumppaneihin niin, että riittävä luottamus syntyy sekä itseen että toisiin ihmisiin. Onko matkalla aikaa pysähtyä juurruttamaan juuret johonkin tukikohtaan, jotta sieltä käsin matkalainen saa tarvittavan tuen ja turvan lapsuuden jälkeenkin.

Matkan varrella kohtaamme paljon erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Heidän sanoistaan, eleistään ja tavastaan kohdata meidät, saamme mukaamme monia matkamuistoja sekä tuliaisia eteenpäin vietäväksi. Omalla toiminnallamme vaikutamme myös muiden matkustajien hyvinvointiin ja kokemuksiin. Voimme antaa omasta repustamme matkaeväitä niitä tarvitseville.

Vanhempina matkustamme lastemme rinnalla pitkän matkan, aina aikuisuuteen saakka ja osittain sen jälkeenkin. Matkan alussa pyrimme täyttämään lasten reppua muun muassa rakkaudella, myötätunnolla, hyvillä tavoilla, rehellisyydellä, ilolla, läsnäololla ja niin edelleen.

Toivoisimme, että yhteisen matkamme tullessa tienhaaraan, jossa tiemme eroavat, olisi tuo reppu mahdollisimman täynnä. Silloin siitä olisi mahdollista antaa osansa niille, joiden oma reppu on tyhjempi. Niille, jotka matkaeväitä tarvitsevat itseä enemmän. Kenties ne ovat ystäviä, ohikulkijoita, syrjäytyneitä tai muutoin eksyneitä. Repun sisällöstä lapsemme ammentavat tapoja, kokemuksia sekä muistoja myös omille lapsilleen.

Nuorilla on ajoittain kiire ja itse matkanteko unohtuu. Myös reppu saattaa hävitä tai jäädä naulakkoon roikkumaan. Kun oma reppu on hukassa, ei omiin tarpeisiin löydy ammennettavaa ja nuori saattaa kokea yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden tunteita. Kanssamatkustajien rooli korostuu tällaisissa tilanteissa. He voivat auttaa ja kulkea taas rinnalla jonkin matkaa. Heidän avullaan nuoren on mahdollista löytää oma reppunsa ja matkansa tarkoitus uudelleen. Siten suunnan päättäminen seuraavassa risteyksessä onkin taas helpompaa.

Meistä jokainen on loppujen lopuksi yksin tällä elämänmatkalla, vaikkakin osana suurempaa yhteisöä. Tienhaaraan tultaessa matkan suunnan päättä jokainen itse. Siksipä matkan alkuvaiheessa – jo lapsuudessa - annetut ohjeet ja neuvot ovat kullanarvoisia. Tuolloin saatujen tietojen ja kokemusten valossa tehdään monet päätökset myöhemmässä elämässä.

Elämänmatkaa ei voi suunnitella. Se tuo tullessaan niin aurinkoisia kuin tuulisiakin matkapäiviä sekä ylä-, että alamäkiä. Se on matka, joka kuljetaan yksin, yhdessä muiden matkaajien kanssa. Se on matka, josta nauttii enemmän, mikäli matkamuistoja voi jakaa toisten kanssa sekä iloita muiden matkustajien kokemuksista ja onnistumisista.

Tänäänkin olen matkalla yksin ja yhdessä.

Haluaisin antaa repustani rohkeutta niille, jotka sitä tarvitsevat.

Rakkautta niille, jotka ovat sitä vailla sekä

ymmärrystä niille, jotka ovat tulleet väärinymmärretyiksi.

*Mitä sinä voisit antaa repustasi tänään lähimmäisellesi?

Joko seuraat Facebookissa ja Instagramissa?