Kun menettämisen pelko yllättää

Tiedätkö sen tunteen, kun omaa lasta katsoessasi ihmettelet, miten ikinä olet voinut saada lainaan niin ainutlaatuisen ja rakkaan aarteen. Aarteen, jota ei millään summalla voisi korvata. Aarteen, jonka vuoksi antaisit oman henkesi. Aarteen, joka valaisee pimeimmätkin päiväsi. Ja aarteen, jota ilman et villeimmissä kuvitelmissasikaan enää osaisi elää.
Katsellessa omaa lastasi tunnet suuria onnen tunteita. Sydän sykkii rinnassasi ilosta, onnesta, ylpeydestä ja valtavasta rakkaudesta niin, kuin se tulisi ulos rintakehästäsi. Hetkellisesti ajatuksesi katkaisee valtava pelko. Menettämisen pelko. Hamuat lastasi lähellesi, rutistat hänet syliisi voimakkaasti, otat hieman etäisyyttä ja katsot häntä tarkkaan. Halaat uudestaan ja kosketat hänen  pehmeää poskeaan, tuoksutat hänen hiuksiaan ja pidät hänen kättään kädessäsi. Mittailet häntä katseellasi päästä varpaisiin ja mielessäsi pyörii kaikki yhteiset hetkenne. Aika kulkee kuin hidastetussa filmissä.

"miltä lapsi näyttää, miltä hän tuntuu tai mille hän tuoksuu"

Sinä yrität kaikin mahdollisin tavoin painaa mieleesi, miltä lapsi näyttää, miltä hän tuntuu tai mille hän tuoksuu. Toimit näin vain siltä varalta, jos lasta ei huomenna olisikaan, jos jotain kamalaa tapahtuisi. Toivottomasti haluat varmistua siitä, ettet koskaan unohtaisi millainen lapsesi on. Mille hän näyttää, miltä hän tuoksuu tai miltä hän tuntuu, juuri tässä ja nyt.

Törmäsin itse tuohon tunteeseen hiljattain. Kuopukseni seisoi vierelläni jähmettyneenä, koska tv:ssä tapahtui jotain jännää. Hänen pieni kätensä oli kuin valmiina puolustautumaan maailmaa vastaan. Hänen silmänsä olivat kuin lautaset, suu himan raollaan ja tarkkaavainen ilme kasvoillaan, kun hän keskittyi näkemäänsä.

Istuin hänen vierellään nojatuolissa ja ihailin tuota pientä ihmisen tainta. Miten kaunis ja täydellinen hän olikaan. Miten korvaamaton ja tärkeä pieni miehen alku. Otin hänen jännittyneestä kädestään kiinni, ja vedin häntä lähemmäs itseäni. Suljin hänet syleilyyni ja tuoksuttelin hänen ihoaan. Se tuoksui kesältä ja auringolta. Hänen pieni kätensä otti kiinni kädestäni ja luottavasin silmin hän katsoi minuun.

Pidin häntä sylissäni ja silloin tunsin puristuksen sydämessäni. Pelko nousi pintaan ja mielessäni näin kaikki, tulevan koulumatkan, vaaralliset kohdat. Mietin, kuinka tämä pienokainen selviää loukkaamatta itseään. Kuinka hän selviää tulevista haasteista?

Katselin aikani kuopustamme ja halasin häntä hellästi. En sanonut mitään vaan olimme vain hiljaa.

Katselin aikani kuopustamme ja halasin häntä hellästi. En sanonut mitään vaan olimme vain hiljaa. Lopulta päästin hänet sylistäni ja samalla pelko vaimeni mielessäni. Tarkastelin lasta taas hieman kauempaa ajatellen, että kyllä elämä kannattelee myös tätä pikku miestä. Ovathan hänen tukenaan vanhemmat, isovanhemmat, sisaret, opettajat, ystävät ja läheiset, sekä suuri luottamus elämään, kuten lapsella kuuluukin olla.



Kun koulut pian alkavat, se aiheuttaa omanlaisia tunteita varmasti jokaisen vanhemman kohdalla. Pienten koulumatkat voivat huolettaa ja pelottaa. Varmasti jokainen vanhempi toivoo, että oman pienokaisen matkat sujuisivat turvalisesti ja, että jokainen lapsi saisi apua ja tukea sitä tarvitessaan ja pyytäessään.

Elämä on lahjoista suurin. Varjelethan sinäkin siis osaltasi pienten koulumatkaa, huomioimalla lapset liikenteessä sekä auttamalla apua tarvitsevia.