Hoivaava huumori

Vuosi sitten menin Levillä apteekkiin hakemaan antibioottivoidetta tyttäremme tulehtuneeseen korvalehteen. Farmaseutti hymyili leveästi kirjoittaessaan reseptin tietoja lääkepakkaukseen. Tiedustelin mikä hymyilyttää, johon farmaseutti hieman ujosti sanoi, että lääkärin määräys. Hän lisäsi vielä, että teksti, minkä lääkäri reseptiin kirjoittaa kuuluu kopioida lääkepakkaukseen sanasta sanaan lukipa siinä mitä hyvänsä. 

Lopulta sain rasvapaketin käteeni ja tarkastelin sitä tarkemmin. Lääkepakkaukseen liimatussa tarrassa oli seuraava teksti: "Levitetään tulehtuneelle ihoalueelle 2-3 kertaa päivässä. Eikä sitten törttöillä enempää."

Kävelin rasvatuubeineni takaisin mökille ja jo ovelta minun oli pakko huudella: "Ette arvaa, mitä apteekissa tapahtui." Kun olin saanut riisuttua menin kertomaan, mitä lääkäri oli kirjoittanut reseptiin ja millaisen reaktion se farmaseutissa aiheutti. Nyt hymyilytti jo koko hiihtolomaporukkaa. Lääkärin kirjoittama määräys teki vaikutuksen myös lapsiin. Kerroin heille, että lääkäri tietää meidän olevan laskettelemassa ja sen vuoksi ohjaa olemaan törttöilemättä eli varovaisia.

Hiljattain pyysin lääkäriä uusimaan astmalääkkeeni, joita en pitkään aikaan ole tarvinnut. Jätin lääkärille uusintapyynnön ja resepti olikin uusittu jo samana päivänä. Seuraavana päivänä menin apteekkiin ja jälleen farmaseuttia hymyilytti, kun hän katsoi reseptejä. Itse olin ehtinyt nähdä määräyksen jo Kanta-palvelun kautta ja sanoin hymyillen farmaseutille, että määräys on ihan oikein kirjoitettu. Tuttu lääkäri ilahduttaa pienillä hauskoilla yksityiskohdilla. Tällä kertaa reseptissä oli seuraava teksti: " 2 inhalaatiota 2 kertaa vuorokaudessa. Suun huuhtelu rakkaudella aina inhaloinnin jälkeen. Astman hoitoon."

Tällaisessa toiminnassa olisi ideaa moniin eri määräyksiin. Hoito-ohje rasvan käyttöön voisi olla esimerkiksi "Levitetään rakkaudella iholle useita kertoja päivässä" tai liuoksen käyttöön: "hierotaan rakkaudella päänahkaan 1-2 kertaa päivässä." Olisihan reseptiin mahdollista kirjoittaa myös: "nautitaan tarvittaessa hyvän aterian kera,  hyvässä seurassa"

Olipa kyseessä lääkäri, hoitaja tai poppamies, on sillä totisesti merkitystä miten asiat asiakkaalle ilmaisee. Joskus huumori tuo luottamusta asiakkaan ja lääkärin välille, toisinaan luottamus syntyy muilla keinoilla, vaikkapa pitkän ja vakavan keskustelun myötä. Tärkeintä lienee kyky kohdata asiakkaat aidosti ja vilpittömästä halusta.  Huumori on taito, joka helpottaa monessa tilanteessa. Aikuisen hermostuneen olon saattaa laukaista hyvä vitsi tai lapsen ikävän tunteen vanhemman hassut ilmeet. Huumorin avulla monet tilanteet sujuvat helpommin.
 
Arjen harmauteen väriä tuovat ihmiset. Ihmiset, joilla on kyky löytää huumori ikään kuin rivien välistä ja jakaa se muille.

Salaisuus on siinä, että on rohkeutta toimia vallitsevien tapojen vastaisesti ja olla hieman hassu, omituinen sekä luova. Luomalla uusia ja ihmeellisiä käytäntöjä, voimme ilahduttaa kanssamatkustajia sekä itseämme. Näin maailma ympärillämme värittyy kirkkain värein ja näyttäytyy jokaiselle hieman iloisempana.



*Miten sinä voisit olla omituinen tai luova? Miten voisit värittää omaa, lasten tai ystäviesi päivää?


Seuraathan blogia jo Fcebookissa ja Instagramissa?


LUE MYÖS:




Kommentit

Suositut tekstit