Ketä varten lapsesi harrastaa?

Harrastukset ovat lapsille ja nuorille usein iso osa sosiaalista elämää. Harrastusten kautta lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan omia taitojaan, omia rajojaan ja myös sitä kautta tutustumaan omiin tapoihin toimia esimerkiksi joukkueessa tai vaikkapa yleisön edessä. Harrastukset antavat, sopivassa määrin harrastettuina, vastapainon koulun käynnille ja ovat omalta osaltaan tukemassa oppimista ja rytmittämässä lasten arkiviikkoja. Harrastusten myötä lapset ja nuoret saavat uusia ystäviä ja siten myös sosiaalinen ympäristö laajenee ja monipuolistuu. Kuitenkin yksi tärkeimmistä asioista harrastuksissa on onnistumisten sekä epäonnistumisten kokemukset, jotka molemmat ovat yhtä tärkeitä.
Omat lapsemme ovat vuosien mittaan harrastaneet lukuisia lajeja. Jotkut lajikokeilut ovat kestäneet vain hetken, mutta toiset useita vuosia. Äitinä olen päässyt seuraamaan muun muassa pienen jääkiekkoilijan kasvun aikuiseksi mieheksi ja tyttöjen jalkapalloa nappulaliigasta murrosikään  ja siinä matkalla monet monituiset tunnelmat äärilaidasta toiseen. Lapset ovat ehtineet testata sekä yksilö, että joukkuelajeja. On kokeiltu tanssitunnit, kuvataidekoulu, musiikkileikkikoulu, käsipallo, jääpallo, ringette, telinevoimistelu ja niin edelleen. Kaikkien harrastusten kautta on opittu jotakin uutta itsestä, joukkuetovereista, valmentajista sekä harrastusmahdollisuuksista.

Hiljattain olin seuraamassa kuopuksemme salibandyn kevätturnausta. Pienet 5-7 vuotiaat pojat säntäilivät innoissaan ympäri kenttiä ja pelaamisen riemu leijui salissa. Katsomosta oli mukava seurata pelejä ja kannustaa pikkuväkeä.  Kuitenkin monia pelejä ja harrastuksia seuranneena, katsoin pelejä ja pelaajia nyt kuitenkin hieman erilaisin silmin.

Lasten tavasta reagoida erilaisiin pelitilanteisiin välittyy tietoa myös siitä, minkä vuoksi pelaaminen lasta kiehtoo tai mitkä saattavat olla pelaamisen motiiveina. On lapsia, jotka keskittyvät peliin ja joukkueeseen lähes koko pelin ajan sata prosenttisesti ja sitten on niitä, jotka eivät jaksa koko pelin ajan pelata, vaan huomio kiinnittyy esimerkiksi naapuri kentällä pelattavaan peliin enemmän kuin omaan peliin. Joistakin lapsista huomaa jo kauas, että pelaaminen on vienyt mennessään ja kilpailuvietti on kova. Jotkut lapset näyttävät nauttivan enemmänkin kavereiden tapaamisesta ja yhteisestä tekemisestä ja sekin on hyvä syy harrastaa.

Äitinä huomioni kiinnittyi kuitenkin salibandypelissä lasten reaktioihin niissä tilanteissa, kun joukkue teki maalin. Maalitilanteissa lapsissa näkyi useita tapoja reagoida. Silmiinpistävimpinä seuraavat neljä tapaa:

1. Lapset, jotka riemuitsevat onnistumistaan käytännössä yksin.
2. Lapset, jotka riemuitsivat onnistumistaan syöksymällä muun joukkueen luo ja juhlistamalla onnistumista yhdessä joukkuekavereiden kanssa.
3. Lapset, jotka  juhlistivat joukkueen lisäksi onnistumista myös yhdessä valmentajan kanssa.
4. Lapset, joiden katse onnistumistilanteissa etsii ensimmäisenä katsomosta vanhemmat, eikä millään muulla näytänyt olevan väliä, kuin vanhempien reaktiolla.

Ketä varten lapset sitten harrastavat? Itseä varten, joukkuetta varten vai vanhempia varten?

Monen vuoden aikana sekä yksilö, että joukkuelajeja katsomosta seuranneena vastaisin kysymyksiin; kyllä, kyllä ja kyllä. Tiedän, että lapsista moni harrastaa lajia, pienestä pitäen, omasta halustaan ja kehittyy omassa tahdissaan. Lisäksi joukkue on tullut tutuksi ja joukkueessa juhlistetaan asioita yhteistuumin ja hyvässä joukkuehengessä. Tämä on mahtavaa ja nimenomaan joukkuelajien iso plussa sekä lapsia ja nuoria eteenpäin vievä voima.

Osa lapsista käy harrastuksissa kuitenkin vanhempien vuoksi ja nimenomaan heitä miellyttääkseen. Lapselle on saatettu monella tavalla perustella, miksi juuri kyseinen laji on se paras laji tai lapselle sopivin laji, eikä vaihtoehtoja ole annettu. Mitäpä siinä lapsi muuta voi, kuin tyytyä osaansa.


Kuitenkin lapsen ja nuoren kannalta kehittävintä olisi harrastaa mahdollisimman monipuolisesti sekä päästä kokeilemaan eri lajeja, jotta lapsen itsensä olisi mahdollisuus löytää se oikea laji. Sellainen laji tai harrastus, jonka harrastaminen tuntuisi luontevalta ja hyvältä. Sellainen harrastus, jonne olisi joka kerta mukava mennä itsensä eikä kenenkään muun vuoksi. Koska tosiasia on, että valtaosalle lapsista harrastus on ja pysyy vain harrastuksena.

Ja kukapa muu, kuin me vanhemmat, voisi kannustaa lapsia ja antaa heille mahdollisuuksia harrastaa sekä etsiä sitä omaa kiinnostuksen kohdetta. Joskus se vaatii myös luopumista omista toiveista ja tutustumista uusiin lajeihin. Kaikkien tanssijaäitien lapsista ei tulekaan tanssijoita tai jalkapalloisien lapsista jalkapalloilijoita.

Annetaan lasten siis etsiä ja löytää niitä asioita, jotka tuottavat heille suurinta iloa. Ollaan apuna ja tukena kannustamassa, vaikka lajivalinta ei olisikaan oman unelman mukainen. Omalla toiminnallamme mahdollistamme  lasten ja nuorten toiveiden ja unelmien toteutumista. Yhdessä heidän kanssaan voimme itsekin liikuttua sekä onnistumista, että epäonnistumisista ja siten olla  tukena lasten harrastuksissa.

-Nina