Sosiaalinen media on minulle kuten taskuni

Minulla on usein kaksi takkia päällekkäin. Iso villatakki kera kahden jättitaskun sekä ulkotakki, jossa on yhteensä kuusi erikokoista taskua.

Nuo taskut kätkevät sisäänsä lukuisia asioita ja esineitä. Osa taskuissa olevista tavaroista on ihan tavallisia juttuja kuten avaimet, bussikortti tai huulirasva. Silti taskuissa on myös minulle henkilökohtaisia asioita, jotka eivät millään muotoa kuulu ulkopuolisille. Tarkastan siis säännöllisesti, ettei taskussani satu olemaan reikää.

Taskuissa ovat ajoittain myös omat käteni, jotka ovat kunakin päivänä kannatelleet erilaisia asioita tai koskettaneet jotakuta jollain tietyllä tavalla. Sekään ei ole asia, jonka haluaisin välttämättä muille jakaa, vaan mieluummin laitan käteni takaisin taskuuni ja ikään kuin piiloon julkisuudelta.

Parasta taskuissa on se, että ne ovat minun ikiomat, eikä niiden sisältö kuulu kenellekään muulle.

Jokin aika sitten autoin erästä naista etsimään hänen kadonnutta päiväkirjaansa. Mietin mielessäni, kuinka ikävää olisikaan kadottaa päiväkirja. Kirja, jonne olisi kirjoittanut ehkä suurimmat salaisuutensa, unelmansa tai pelkonsa. Kirja, jota kirjoittaa vain itseään varten eikä muiden luettavaksi. Kirja jonka ei toivoisi koskaan joutuvan vääriin käsiin.

Nykyään sosiaalinen media tuntuu toimivan ikään kuin ihmisten päiväkirjana. Erona perinteiseen päiväkirjaan on kuitenkin se, että somessa kaikki on enemmän tai vähemmän julkista. Miksi näin?

Itse olen myös kovasti pohtinut  tämän päivän sosiaalista mediaa, enkä varmasti ole ainut. Sosiaalinen media puhuttaa paljon ja uskon, että moni vanhempi kokee tässä suhteessa myös paineita, onhan some nuorten elämässä  läsnä päivittäin monella eri tavalla. Sosiaalinen media on myös asia, johon on sivullisena ja ulkoa käsin vaikea vaikuttaa. Vanhemman roolissa tärkeintä varmasti onkin oma esimerkki sekä rehellinen ja avoin keskustelu aiheesta lasten ja nuorten kanssa.

Meillä kotona on keskusteltu muun muassa siitä, millaisia asioita voi jakaa viestein kavereille ja millaisia kuvia ei saa julkaista esimerkiksi Facebookissa tai Instagramissa.

Lapsemme ovat myös täysin tietoisia siitä, miksen minä julkaise tunnistettavia kuvia heistä esimerkiksi blogissani. Se on ollut itsellenikin alusta alkaen täysin päivän selvä asia. En myöskään jaa julkisia kuvia perheestäni sosiaalisessa mediassa kuin hyvin harkitusti ja tuolloinkin pidän kuvat näkyvillä vain hetken aikaa.

Minusta tuntuu aivan käsittämättömälle, miten henkilökohtaisia ja intiimejä asioita ihmiset julkaisevat sosiaalisessa mediassa. Sellaisia asioita, jotka aikaisemmin olisi ehkä juuri päiväkirjaan voinut kirjoittaa itselleen muistiin tulevaisuudessa muisteltaviksi. Nyt nuo henkilökohtaiset asiat ovat niin nuorten kuin vanhempienkin sivustoilla kaikkien nähtävänä. Myös jatkuva itsensä kuvaaminen on seikka, mitä en vain ymmärrä. Ketä varten henkilökohtaisuuksia kerrotaan ja lukuisia selfieitä julkaistaan? No kai se on tätä päivää, vaikka se onkin minulle kovin vierasta.

Minä henkilökohtaisesti kokisin haasteelliseksi kieltää lasteni selfiet tai henkilökohtaisuuksien julkaisut, mikäli itsekin niitä julkaisisin. Siispä vanha viisaus "älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon" ei vain toimi. Esimerkillä on vahvempi vaikutus aivan varmasti.

Tätäkin keskustelua olemme lastemme kanssa käyneet ja muistuttaneet heitä siitä, ettei some koskaan anna täysin autenttista kuvaa ihmisistä tai asioista. Onko palautekaan silloin aitoa, jos kuvia on muokattu tai ne eivät vastaa todellisuutta. Miksi siis vaivautua kuvien käsittelyyn?

Minusta on surullista, mikäli palautetta tai hyväksyntää täytyy nykyään hakea sosiaalisen median kautta. Eikö tärkeintä ole aidosti kohdatuksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus niiden ihmisten taholta, joiden kanssa elämämme jaamme sosiaalisen median ulkopuolella?  


LUE MYÖS:

Olethan sinä vastuullisena esimerkkinä nuorille myös some-maailmassa?

Kommentit

Suositut tekstit