Voiko reippaus olla turvattomuutta?

Hiljattain Jari Sinkkonen kirjoitti Kodin kuvalehdessä siitä, ettei lapsen tarvitse aina olla reipas. Eilen puolestaan Maaret Kallio kirjoitti turvallisuuden ja turvattomuuden tunteista Lujasti lempeä-blogissaan.

Molemmissa artikkeleissa on paljon tärkeää asiaa ja sanomaa, jotka allekirjoitan kaikki itse. Jäin vielä pohtimaan reippauden suhdetta turvattomuuteen ja se sai minut miettimään asiaa tarkemmin.

"Varmasti jokaisesta vanhemmasta on mukava kuulla palautetta omasta reippaasta lapsestaan. "

Pienten lasten kohdalla reippautta tunnutaan korostavan hyvin usein. Päiväkodista hyvä palaute on se, kun opettaja kehuu lasta reippaaksi ja omatoimiseksi, samoin koulussa. Varmasti jokaisesta vanhemmasta on mukava kuulla palautetta omasta reippaasta lapsestaan.

Omien lasteni kohdalla olen nähnyt tätä reippautta kyllä, mutta tietyissä tilanteissa lapset eivät aina ole olleet lainkaan niin "reippaita". Tällaisia hetkiä ovat olleet esimerkiksi päiväkotien joulu- ja kevätjuhlat. Esiintyminen on ollut toisinaan lapsille hyvin jännittävä asia ja reippaus on hävinnyt sen siliän tien, kun päiväkodin juhlasalissa onkin vanhemmat yleisönä. Itseäni asia ei ole häirinnyt sen kummemmin, koska olen myös jännittäjätyyppiä ja lapsen tunteeseen on ollut helppo samaistua. Olen tällöin antanut lapseni kivuta syliini esityksen ajaksi katsomaan sitä turvalliselta alustalta. Yhdessä on sitten taputettu esityksen loputtua.

Silti törmää myös niihin vanhempiin, joille lapsen ujostelu tai arkailu on äärimmäisen vaikea asia, ja lasta komennetaan joskus jopa vihaisesti palaamaan esiintymispaikalle. Joidenkin mielestä olisi varmasti jopa noloa, jos lapsi jättäisi esiintymättä. Miltä lapsesta mahtaa tuolloin tuntua? Jokainen lapsi haluaa kuitenkin vanhempansa hyväksynnän ja niissä tilanteissa pelonsekaisin mieli lapsi haluaa olla reipas ja nielee pelkonsa, jotta saa kiitoksen vanhemmaltaan.

Oman tyttäreni kohdalla uuteen jalkapallojoukkueeseen meneminen aiheutti taannoin hurjaa jännitystä. Myönnän kyllä, että minunkin oli tilannetta hankala käsittää, koska tätä tyttöä ei uudet tilanteet  olleet aiemmin jännittäneet. Muutamissa harjoituksissa seisoin sitten itse keskellä tyttölaumaa ja tein heihin tuttavuutta. Pikkuhiljaa oma tyttönikin uskaltautui tutustumaan muihin ja harrastus alkoi sujumaan. Myöhemmin jalkapalloharrastus on jatkunut mukavasti ja kuuluisaa reippauttakin on ollut mukana treeneissä ja peleissä.

Ajoittain olen myös törmännyt niihin alakoululaisiin, joille iltapäiväkerho on tarpeeton, koska lapset ovat niin reippaita ja osaavat kyllä olla iltapäivät itsekseen. Kenen mielestä iltapäiväkerho siis on tarpeeton? Lapsen vai aikuisen? Tällaisessa asiassa ei lapsen mielipiteellä mielestäni tulisi edes kysyä. Hoidon järjestäminen on vanhempien velvollisuus. Tärkeintä olisi luoda pienelle koululaiselle mahdollisimman turvallinen ympäristö sille ajalle kun vanhemmat ovat poissa kotoa. Eikö niin?

Varmasti lapset tekemistä keksivät itsekseenkin, sitä en epäile, mutta kyllä asialla on kääntöpuolensa. Uskon, että yksin ollessaan lapset kokevat turvattomuutta sekä yksinäisyyttä, joka peittyy tämän reippauden alle.

"Rohkeus voi olla lupa vajavaisuuteen sekä tie totuuteen."

Rohkeus puolestaan on taito, jota haluaisin opettaa lapsilleni kaikissa sen muodoissa. Rohkeudesta olen kirjoittanut myös aikeisemmin ja se on minusta erittäin tärkeä taito.
Rohkeus ei kuitenkaan ole sama asia kuin reippaus. Mutta rohkeuttakin on monenlaista.

Rohkeus on tuulenvire siipiemme alla. Se antaa meille mahdollisuuden nousta myös vaikeiden asioiden ylle ja siten  myöntää heikkoutemme. Rohkeus voi olla lupa vajavaisuuteen sekä tie totuuteen.

Rohkeutta on siis sekin, että uskaltaa kertoa, ettei ole reipas tai, että pelottaa. Sehän on myös sillä hetkellä totuus.

Rohkeutta olisikin vanhempana oppia kuulemaan ja näkemään lasten mahdollinen pelko ja turvattomuus reippauden takaa. Rohkeutta voi opettaa olemalla ensin itse esimerkkinä vaikkapa asettumalla heikomman puolelle tai kertomalla omista peloistaan.

Rohkeutta päiviisi 💙


LUE MYÖS:

Olethan sinä vastuullisena esimerkkinä nuoremmille myös somemaailmassa?
Myönnän, olin väärässä.