I love my body

Sain viestillä blogi-linkin tuttavaltani. Pelkän linkin ilman saatesanoja. Avasin sen ja blogi alkoi seuraavasti: "I hate my body".

Vilkuilin tarkemmin blogia ja kyseessä oli täysin hyväntahtoinen sekä positiivinen postaus joogasta ja sen hyvistä vaikutuksista. Silti nuo alkusanat havahduttivat minut miettimään omaa suhdetta itseeni ja kehooni.

En vastannut lähettäjälle, vaikka mieleni teki hieman taustoittaa viestin tarkoitusta.
En myöskään tohtinut vastata vain, että "I love my body" ja sillä siisti, koska sekään ei tuntunut oikealle. Sen sijaan päätin pohtia tätä body-aihetta hieman tarkemmin.

Itse olen 45 vuotias pitkän tanssitaustan omaava, viiden lapsen äiti.
Elämäni varrella olen joutunut nokitusten kehonkuvan ja minäkuvan kanssa moneen otteeseen hyvin erilaisista syistä.

Tanssisalissa tuijotin itseäni peilistä lähes 20 vuotta. Intohimo vei mukaan, mutta lajissa oli myös varjopuolensa. Noina vuosina en voinut välttyä siltä, että monesti pohdin peiliin katsoessani, missä kohtaa nahkaa on liikaa tai lihasta liian vähän,  miten sen saisi muokattua tai mitä muuta pitäisi kehossa muokata, jotta näyttäisin siltä, miltä minun oletettiin näyttävän.

Raskauksien myötä kehon muutoksiin täytyi kuitenkin tavalla tai toisella sopeutua, mutta eihän se tapahtunut hetkessä. Ei ensimmäisen, toisen tai edes kolmannen raskauden myötä.
Ei niin, ettenkö olisi raskausaikana itseäni ihaillut ja masua rakastanut. Olihan minussa kehittymässä uusi elämä kaikkiaan viidesti, ja se oli aina ihmeellistä ja huikeaa. Silti synnytysten jälkeen kehon palautuminen on ollut kohdallani hyvin moninaista ja olen palautunut eri kerroilla eri tavoin, kärsien milloin mistäkin vaivasta.

Kehoni on käynyt läpi raskauden rasitukset viidesti. Se on aika monta kertaa, joskin kyllä useat ovat kokeneet saman vielä useammin ja palautuneet hyvin siitä huolimatta.

Raskauskiloja olen saanut jokaisessa raskaudessa lähes 20. Melko muhkea määrä, kun vastasyntynyt painaa noin 3.5 kiloa, istukka vajaan kilon ja lapsivesi ...no riippuen sen määrästä, mutta ei niin paljon. Toisin sanoen lasten synnyttyä olen kantanut edelleen mukanani noin viittätoista lisäkiloa, joita olen sulatellut myöhemmin monin eri tavoin.

Rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että monenlaisia dieettejä olen kokeillut elämäni varrella ja tuloksia tehnyt, mutta en oikein enää usko niihin. Tulinkin jossain vaiheessa siihen lopputulokseen, että kuurit ja dieetit on nyt loppu ja täytyy yrittää vain olla tarkkaavainen herkuttelun kanssa ja pyrkiä liikkumaan riittävästi. Terveydenhuollon ammattilaisena koen myös velvollisuudekseni huolehtia omasta kehostani ja voinnistani jo terveydellisistäkin syistä. Tiedän myös sen, että itseinho ei vie asioita eteenpäin, päinvastoin. Toisaalta terve itserakkaus voi saada aikaan ihmeitä.

Viime talvena löysin kirjan nimeltä "Uuteen nousuun", josta jo aiemmin kirjoitinkin.  Kirjaa lukiessa sain vahvistusta omille ajatuksille ja tuntemuksille. Välillä tuntui, kuin olisin omia ajatuksiani lukenut.

Niinpä viimeisten vuosien aikana olenkin ymmärtänyt mitä kehopositiivisuus minulle tarkoittaa:

• Se on itsen rakastamista kaikkine virheineni ja mutkineni, kipuineni ja kolotuksineen.
• Se on uskoa ja luottamusta siihen, että minun kehoni tarkoitus on ollut tanssia ja liikkua, synnyttää viidesti, rapistua ja vahvistua yhä uudelleen, kuljettaen ja liikuttaen minua vielä toivottavasti monta vuotta.
• Sen tarkoitus on tuntea jokaisella solulla toista ihmistä hoitaessa, halatessa tai rakastaessa, juostessa, pyöräillessä tai levätessä.
• Sen tarkoitus on myös ilmentää minua juuri nyt ja juuri sellaisenaan, kaikkine vikoineni päivineen sekä sitä, että kehoni on vain minua varten.

Tällainen minä olen nyt ja se miltä näytän vuoden päästä jää nähtäväksi. Ja vaikka en enää himoliikkuja olekaan, olen silti paljon liikkeessä, melko tapaturma-altiskin sekä liikkeestä innostuva ja riemastuva höppänä.

Omassa lähitulevaisuudessa olenkin aloittamassa juoksuharrastusta Vauhtisammakoiden juoksukoulussa ja työmatkapyöräilyä jatkan mahdollisuuksien mukaan vielä pitkälle syksyyn.

Ja onneksi olen jo hieman oppinut varomaan haavereita, ettei joka syksyä tarvitse aloittaa kirurgin pöydältä. Hieman ehkä liioitellusti ilmaistu, mutta kokemusta on useamman kerran.

Kuuntelen itseäni, otan oppia viisaammilta,  teen asioita jotka tekevät minulle hyvää sekä minut onnelliseksi, ja siinä syy siihen, että

....I love my body


LUE MYÖS:

Taiteilijasielu
Kehopositiivisuus ja hoitotyön etiikka
Lämmin kirjasuositus kohti uutta nousua